Paaluilla luja perusta
Lujabetoni on viime vuosina kehittänyt järjestelmällisesti uusia paalutusratkaisuja. Tämä on luonut uusia tuoteinnovaatioita. Hyvin sijoittunut tehdasverkosto tarjoaa asiakkaalle sujuvat toimitukset ympäri Suomen ja laadukkaat tuotteet, niin uudet JOPI-paalut kuin perinteiset teräsbetonipaalutkin. Uutuutena Lujabetoni toi v. 2010 markkinoille JOPI-teknologiaan perustuvan Luja-pienpaalun.
JOPI-teknologia katkoo kulut, leikkaa aikataulut ja hyödyntää hukkapätkät!
Olemme tuoneet markkinoille JOPI-paalutusjärjestelmän, jonka käytöstä hyötyy tilaaja. JOPI-paalutusjärjestelmässä paalu leikataan välittömästi lyönnin jälkeen oikeaan mittaansa. Ylijäävä osuus käytetään seuraavan pisteen aloitukseen. JOPI-paalutusjärjestelmän ansiosta suunnitelmissa olevat epävarmuudet paalupituuksista menettävät merkityksensä. Tilaajan ei tarvitse enää maksaa paalupituuksien vaihtelusta johtuvista riskeistä. Projektissa on myös vähemmän osapuolia, hoituuhan paalun lyönti, katkaisu ja hukan hävitys saman osapuolen toimesta osana lyöntiprosessia. Tilaajan merkittävin hyöty kuitenkin syntyy aikakustannussäästöistä ja pitävämmistä aikatauluista. Näiden merkitys voi olla todella suuri. JOPI= Juuri Oikea Pituus Lataa tästä JOPI-paalutusjärjestelmän esite!
UUTTA! Luja-pienpaalu
Luja-pienpaalu sopii pientaloihin ja kaikkeen muuhunkin kevyempään rakentamiseen. Kysy lisää!
Esimerkkejä toteutetuista JOPI-kohteista: Asuinrakennukset
- As Oy Pajunkissa, Kuopio (Lujatalo)
- As Oy Lahden Tehtaantyttö (Hartela)
- As Oy Lahden Apteekkarinranta (Lujatalo)
Toimitilat
- Retail Park, Kuopio (Skanska)
- Kauppakeskus Itäväylä, laajennus Helsinki (Rakennuspartio)
- KOY Ketunniemntie 7, Mikkeli (Lujatalo)
- Bella-Veneet, Kuopio (Lujatalo)
- Kotkan Merimuseo (Lemcon)
- Oulun Delta-Auto (Lujatalo) Lisätiedot ja myynti: Etelä-Suomi: Pernajan tehdaspäällikkö Jorma Ilkka
Keski- ja Pohjois-Suomi: tuotepäällikkö Timo Holappa JOPI-kumppanimme alueittain, joilla menetelmään varten sopiva kalusto:
Etelä- ja Lounais-Suomi
- Kantolan Paalutus Oy, Vaskikatu 5, 20380 TURKU
Yhteyshenkilö: Lasse Kantola, p. 0400-552 551
www.kantolanpaalutus.fi
Linkki: Paalutuskalusto
Keski-, itä- ja Länsi-Suomi - Niskasen Maansiirto Oy, Viikatetie 14, 85800 HAAPAJÄRVI
Yhteyshenkilö: Pekka Niskanen, p. 0400-383 337 www.niskasenmaansiirto.fi
Linkki: Paalutuskalusto Pohjois-Suomi
- Destia Oy, Pohjoiskalotti
Moreenitie 2, 90630 OULU
Yhteyshenkilö: työmaapäällikkö Anssi Ylilehto,
050 430 6406 etunimi.sukunimi@destia.fi
|