X
Julkaistu: 11.08.2014

Lujabetonin tehtaalta valmistui kolmas miljoonas ratapölkky Suomen rataverkon kunnostamiseen

Lujabetonin Siilinjärven tehtaalla järjestettiin juhlava vastaanotto, kun tuotantolinjalta valmistui kolmas miljoonas ratapölkky.


Sopimus Lujabetonin ja Liikenneviraston välillä alkoi vuonna 1997, kun virasto päätti korvata vanhentuneet puiset ratapölkyt nykyaikaisilla ja ympäristöystävällisillä betoniratapölkyillä. Betoniratapölkkyjä on valmistettu koko tämän ajan Lujabetonin itse kehittämällä nykyaikaisella ratapölkkytuotantolinjalla Siilinjärvellä. – Meille sopimus Liikenneviraston kanssa on luonnollisesti hyvin merkittävä. Sillä on paitsi taloudellinen, myös työllisyyteen vaikuttava merkitys, toteaa Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo.
Lujabetonilla on vahva osaaminen ympäristöystävällisten ja huoltovapaiden betoniratapölkkyjen valmistuksessa. Vilkkaimmillaan Suomen rataverkon päällysrakenteiden kunnostus oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Viime vuosina betonisten ratapölkkyjen valmistusmäärä Lujabetonilla on ollut 50 000-100 000 kpl/vuosi. Lujabetonin betoniratapölkkyjä on jo lähes 2000 raidekilometrillä Suomessa. Myös tänä vuonna Lujabetoni tulee toimittamaan merkittävän määrän Liikenneviraston tarvitsemista raideliikenteen betoniratapölkyistä. Tähän mennessä toimitetut pölkyt vastaavat 3,5 Eduskuntatalon kokoista betonimäärää.
– Kolmeen miljoonaan valmistuneeseen ratapölkkyyn sisältyy valtavasti työtä, tietotaitoa ja betonialan huippuosaamista. Olen iloinen Liikenneviraston kanssa tekemästämme yhteistyöstä ja erittäin ylpeä Siilinjärven tehtaan henkilöstön tinkimättömästä työpanoksesta, sanoo Isotalo.

Rautatieliikenne on ympäristöystävällisin kuljetusmuoto, mitä kestävät ja nykyaikaiset betoniratapölkyt tukevat. Liikenneviraston Radanparantaminen-yksikön päällikkö Magnus Nygård on tyytyväinen yhteistyöhön Lujabetonin kanssa. – Yhteistyö on sujunut sekä aikataulullisesti että laadullisesti kiitettävästi. Erityiskiitos erinomaisesta laadusta, emme ole saaneet yhtään ratapölkkyihin liittyvää laatureklamaatiota näiden 18 toimitusvuoden aikana. Lisäksi kotimainen toimittaja ja kotimaassa valmistus ovat arvokkaita asioita, toteaa Nygård.
Muistoksi tilaisuudesta Mikko Isotalo ja Magnus Nygård kaiversivat nimikirjoituksensa kolmanteen miljoonanteen ratapölkkyyn.

Lisätietoja: Lujabetoni Oy, Sakari Petsalo, betonituoteyksikön johtaja, puh. 044 585 236.

Kuvia tilaisuudesta: https://www.flickr.com/photos/lujayhtiot/sets/72157644994624768/

Julkaistu: 19.08.2019

Lujabetoni läsnä Ruotsin kahtiajakoisessa rakentamisen markkinassa – Tukholmassa hiljaista, pohjoisessa painetaan täysillä

Ruotsissa on nähtävillä erikoispiirteitä rakentamisen markkinassa sen jakautuessa erilaisiin, toisistaan poikkeaviin markkinoihin. Suur-Tukholman alueella asuntorakentaminen muuttaa muotoaan ja on hiipunut. Muualla Ruotsissa, erityisesti pohjoisessa rakennetaan edelleen voimakkaasti. Suomalainen Lujabetoni Oy operoi Tukholmassa sijaitsevan tytäryhtiönsä Lujabetong AB:n ja Pohjois-Ruotsin osakkuusyrityksensä Prefabmästarna Sverige AB:n myötä mukana Ruotsin muuttuvassa markkinassa.

Lue lisää
Lisää uutisia