X
Julkaistu: 21.05.2018

Lujabetonin 1000 johtajaa

Lujabetonilla on käynnissä mittava henkilöstön kehittämishanke, jonka tavoitteena on 1000 johtajaa 2020-luvulla. 

Lujabetonin henkilöstön 1000 johtajaa -kehittämishankkeen tavoitteena on tehdä jokaisesta lujabetonilaisesta johtaja – vähintään oman työnsä johtaja. Hankkeen taustalla on yrityksen strategia, jolla tavoitellaan muun muassa merkittävää kasvua seuraavien vuosien aikana. Kun strategiassa lukee toimialan Vahvin betoniosaaja, tavoitteessa pysymisen kriittisenä tekijänä on alan osaavin ja motivoitunein työvoima.

Lujabetonin vuosittaisissa kyselyissä esimiestyö ja johtaminen ovat saaneet toistuvasti yhä vain parempia arvioita. Nyt haluamme laajentaa johtajuutta syvemmälle organisaatioon ja samalla vahvistaa jo saavutettua tasoa, kertoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

 

Valmennusohjelmat henkilöstön kehittämisen päätyökaluina

 

Lujabetonilla henkilöstön kehittäminen on monipuolista ja koko henkilökunnan kattavaa. Kehittämisen päätyökaluina toimivat viisi valmennusohjelmakokonaisuutta:

LB Ammattilainen on työntekijöille suunnattu ammatillisen osaamisen kehittämisen koulutus. Kyseessä on rakennustuotealan ammattitutkintoon tähtäävä ohjelma, joka antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

LB Esimies –valmennuksia toteutetaan eri esimieskohderyhmille – erikseen huomioidaan mm. uudet esimiehet.

LB Työnohjaaja –valmennus on työntekijöille suunnattu ns. kymppivalmennus.

LB eMBA Akatemia on noin kolme vuotta kestävä ohjelma, joka vastaa eMBA-täydennyskoulutusta. Jokainen koulutusjakso suunnitellaan erikseen ja siinä huomioidaan sekä opiskelijoiden toiveet että Lujabetonin ja alan erityispiirteet. Koulutuksen avulla akatemialaiset saavat mm. runsaasti työkaluja osaavaan johtamiseen. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa.

LB Sparri on yksittäisille esimiehille suunnattua ja henkilökohtaista tukea.

Aaro Forss, myyntipäällikkö, Lujabetoni Oy

LB eMBA on Aarolle oikea vaihtoehto

Yksi LB eMBA Akatemiaan osallistujista on Hämeenlinnassa Luja-hormielementtien myyntipäällikkönä työskentelevä Aaro Forss. 16-vuotiaana betonitehtaan kesätöillä uransa aloittanut Aaro on työskennellyt Lujabetonilla vuodesta 2010 lähtien: ensin tuotannossa, sen jälkeen projekti-insinöörinä ja tämän vuoden alusta lähtien myynnissä.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt erilaisia lisäkouluttautumisvaihtoehtoja ja kun LB eMBA Akatemia -koulutusta tarjottiin, se tuntui heti oikealta vaihtoehdolta. Olin samalla yllättynyt siitä, että yritys haluaa panostaa näinkin merkittävästi henkilöstön kehittämiseen. Uskon, että se on aika harvinaista tässä laajuudessaan Suomessa ylipäätään. Se kertoo siitä, että henkilöstöä arvostetaan, motivoituneita työntekijöitä halutaan sitouttaa yritykseen ja osaamista halutaan kehittää jatkuvasti vastaamaan muuttuvan työympäristön haasteisiin, kertoo Aaro.

 

Julkaistu: 03.12.2018

Lahden uudelta tehtaalta toimitetaan hurjat määrät betonia

Lujabetoni toimittaa valmisbetonit Lahden ohitustie -hankkeeseen, joka on yksi tämän hetken mittavimmista maantiehankkeista. 60.000-70.000 kuutiometrin betonitoimituksista on sovittu Liikenneviraston, Lahden ja Hollolan kaupunkien, Skanska Infra Oy:n ja Pöyry Finland Oy:n muodostaman Valtari-allianssin kanssa. Lujabetonin betonitoimitukset tulevat hankeosa 1B –Lahden eteläisen kehätien Lahden päähän. Laajan hankeosa 1B:n merkittäviä rakennuskohteita ovat mm. Patomäen ja Liipolan tunnelit, paalulaatasto Kujalaan sekä 12 siltakohdetta.

Lue lisää
Julkaistu: 05.11.2018

Kankaan tilan merkittävä uudistus

Kankaan tilan pitäjät Anna ja Satu Niiranen toteuttivat suuren muutoksen vanhalla sukutilalla: nyt uusi ja moderni navetta komeilee pihapiirissä. Navetta otettiin käyttöön marraskuussa 2017 ja samalla lehmien määrä kolminkertaistettiin. Mukana uudistuksessa olivat Lujabetonin maatalousratkaisut.

Lue lisää
Lisää uutisia