X

Oulussa osataan ja keskitytään valmisbetoniin

Oulun tehdas sijaitsee Ruskon kaupunginosassa Kuusamontien varressa, 6 kilometriä kaupungista.

Keskitymme Oulussa valmisbetonin valmistukseen, jonka parissa työskentelee johdon ja myynnin lisäksi kolmesta neljään tuotannon/laadunvalvonnan henkilöä.

Oulussa vuonna 2019 käyttöön otettu moderni, suuren tuotantokapasiteetin valmisbetonitehdas yhdessä Lujabetonin aiemman valmisbetoniaseman kanssa ovat mahdollistaneet sujuvat toimitukset määrältään suurille kohteille sekä erikoisbetonien valmistamisen muun tuotannon ohella.

– Esimerkiksi Oulun uuden yliopistollisen sairaalan sädehoitoyksikön raskasbetonitoimituksiin tarvittavalle raaka-ainelle, jota tuodaan Kiirunasta, on ollut siilotila käytössä keväästä lähtien normaalin kiviaineksen rinnalla, toteaa tehdaspäällikkö Ari-Pekka Kähkönen.

– Tuotantokapasiteetille olikin todella käyttöä pari viikkoa sitten valetun Kiiminkijoen sillan kannen valussa johon betonia toimitettiin taukoamatta noin 1600 m3. Edellä mainittuja toimituksia ei olisi ollut mahdollista toimittaa vanhalta tehtaalta, sanoo puolestaan tehtaan valmisbetonin myyntipäällikkönä toimiva Tuomo Halonen.

Lisääntyneen kapasiteetin myötä myös pumppaus- ja kuljetuskalustoa on uusittu ja lisätty vastaamaan asiakkaiden tarpeita.

Tarjoamme valmisbetonia kilpailukykyisesti kaikkiin kohteisiin.

Ota yhteys – se kannattaa!

6

betonialan ammattilaista

857

tapaturmatonta päivää

2019

Ympäristöbetoniliiketoiminnan myynti Rudukselle

Valmisbetonitilaukset 044 585 2410

Lisätiedot ja myynti

Tehdaspäällikkö

Kähkönen, Ari-Pekka

Tehdaspäällikkö

044 585 2314
[javascript protected email address]

Myynti, valmisbetonit

Halonen, Tuomo

Myyntipäällikkö

044 585 2317
[javascript protected email address]

Tehtaan referenssikohteita

2020 Oulu

Kiiminkijoen sillat

Valmisbetonitoimitus

Toimitussisältö

Oulun tehdas toimitti valmisbetonit VT4 Kiiminkijoen siltoihin. Suurin kertavalu 1600m3.
Asiakas: Destia Oy

2020 Oulu

OYS Sädehoitoyksikkö

Raskasbetonitoimitus

Toimitussisältö

Oulun tehtaan taidonnäyte erikoisbetoneissa, raskasbetonia Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoitoyksikköön.

2015 Oulu

Majakat Oulu 1 ja Oulu 2

Valmisbetonitoimitukset

Toimitussisältö

Uppobetonitoimitukset Rakennusliike Karjaluoto Oy:n majakkojen perustusten korjausurakkoihin.

2015-2016 Yli-Ii

Isokankaan muuntoasema

Valmisbetonitoimitukset

Toimitussisältö

Muuntoaseman vaativien rakenteiden betonitoimitukset, kohteessa käytetty säänkestäviä paikallavalubetonimassoja.